Loma-Vietonen

Kulkija, ken lienetkään – pysähdy hetkeksi, kuule minua. Oli vuosi 1694, jolloin Ruotsi-Suomen kuningas Kaarle XI vieraili näillä seuduilla ihailemassa Pohjolan kesäyön kauneutta ja järvimaisemaa. Minä olin silloin sullipuun mittainen männynruipelo ja ikää oli kolmekymmentä vuotta. Kylissä oli vain vähän pysyvää asutusta, pääasiassa metsästäjiä. Metsissä oli runsaasti riistaa ja petoeläimiä, järvissä lukuisia eri kalalajeja. Kasvoin tukkipuun kokoiseksi 1700-luvun puoliväliin mennessä ja seurasin asutuksen lisääntymistä lähikylissä, täällähän oli metsän ja järven antimia helposti saatavilla.

Juureni ovat työntyneet syvälle Sompasen vaaraan, joka kauan sitten oli vielä jään ympäröimä saari. Vaaran päällä on ikivanhaa aarnimetsää, joka on säilynyt ennallaan. Siihen ei ole lupa kenenkään koskea, mutta katsoa ja ihastella sen kauneutta voivat kaikki. Eläimet saavat täällä asustaa rauhassa. Auringonvalon sulattaessa jään vedeksi muodostui suuri Ancylusjärvi, jonka silloisella rannalla nyt seison ja ihastelen korkealta näitä upeita järvimaisemia, jotka hakevat vertaistaan. Samaisiin maisemiin rakastui myös Loma-Vietosen vanha emäntä, joka oli kotoisin läheiseltä Meltosjärven kylältä. Hän piti kovasti kalastamisesta ja kulki miehensä kanssa myös Vietosen järvellä, joka on tunnettu herkullisista muikuistaan. Siellä kalastaessaan hänen huomionsa kiinnittyi kauniiseen hiekkarantaan, jonka törmällä seisoi uljaana vanha peräpohjalainen hirsirakennus. Se oli alun perin ollut maatilan päärakennus Meltosjärven kylältä, nyt jo yli satavuotias sekin. Männystä kun on kyse, niin kestävähän tuo rakennus on ja ikiaikainen kuten minäkin.

Sinne vanha emäntä ja hänen miehensä perustivat majoitus- ja ruokapalveluyrityksen, jonne tähän päivään mennessä monet matkailijat läheltä ja kaukaa ovat löytäneet loman viettoon. Matkailijat ovat ihastelleet näitä järvi- ja vaaramaisemia ja kovasti pitäneet talon isäntäväen välittömästä, aidosta ja lämminhenkisestä tavasta palvella vieraitaan. Takkatulen loimutessa, herkullisen aterian äärellä, rauha valtaa matkailijan mielen ja tuntuu, ettei ”sole mihinkhään hoppu” niinko täälläpäin bruukathaan sanoa. Yrittäjien juuret ovat yhtä vahvasti tässä maassa kuin omani, ovathan he kotoisin samoilta seuduilta ja palvelleet mallikkaasti vieraitaan kohta 40 vuotta.

Maisema täällä on säilynyt aikojen saatossa yhtä sykähdyttävänä kuin ennenkin vaikka isoja hakkuita on matkan varrella tehty ja meitä sahapuiksi sahattu. Minunkin kyljessäni näet tuomitun merkit, lyödyt leimat. Onnekseni minua ei kuitenkaan kaadettu pois, vaan sain jäädä kertomaan sinulle tätä tarinaa. Seison tässä vielä kauan, jos sinä et vahingoita minua.

Vaikka latvassani kasvaa harmaita hapsia, toimii muistini moitteetta. Kerron tuleville sukupolville Vietosen järvestä, kerron ympäröivien vaarojen kauneudesta; toivon, että sinä ja monet jälkeesi tulevat löydätte tienne Loma-Vietosen mieleenpainuviin maisemiin, lämminhenkisen palvelun äärelle.